Kastikkeet & dipit · ruoka · Salaatti

Perunasalaatteja vegaanisella majoneesilla



Täällä perunateatteri vain jatkuu ja jatkuu
eli perunasta tehdään vieläkin ruokia.
Tällä kertaa ”ruokana” onkin salaatti tai oikeastaan kaksi salaattia.
Perunasalaatti on yksi lempisalaateistani
ja niitä teenkin usein juuri uutenavuotena, vappuna sekä juhannuksena,
mutta miksei perunasalaattia voisi valmistaa muulloinkin?
Esimerkiksi nyt…


Perinteisempi perunasalaatti

n. 1/2 kg keitettyjä perunoita
1 omenaa
1 maustekurkkua
1 pieni punasipulia
2 rkl kaprista
1 tl rouhittua mustapippuria
1-2 tl sinappia
1 rkl ruohosipulia

Kreikkalainen perunasalaatti

1/2 kg keitettyjä perunoita
1 omena
1 maustekurkku
1 pieni punasipuli
1 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl sinappia
n. 1 dl kreikkalaista kivetöntä oliivia

Kastike:
(kumpaankin salaattiin tuli yksi annos tätä kastiketta)

100 g kaurafreice tai kermaviiliä
n.1 dl majoneesia


Leikkaa perunat rouheiksi lohkoiksi, joko kuorineen tai halutessasi kuori potut.
(Meillä kuorittiin tällä kertaa.)
Kuori omenat ja kuutio ne pottujen sekaan.
Suikaloi kuorittu punasipuli.
Leikkaa maustekurkku kuutioiksi.
Sekoita kaikki huolella kastikkeineen kaikkineen.
Anna maustua jää kaapissa ainakin pari tuntia ennen tarjoilua.

Olen ennenkin teille tänne laittanut tämän vegaanisen majoneesin ohjeen,
mutta minusta tämä on niin hyvää että tätä ei vain koskaan tule liikaa mainostettua.

Mausta majoneesi esim. Valkosipulilla, jolloin majoneesista tulee aioli
tai yrteillä samoin curry, paprika tai chili sopivat hyvin majoneesiin mausteeksi.

Tämän kertainen salaattini oli maultaan valkosipulin ja curryn yhdistelmä.

1 dl säilyke kikherneiden lientä (aquafaba)
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl sinappia
1/2 tl ruususuolaa
2 1/2 dl rypsiöljyä
2 valkosipulikynttä
n. 2 rkl currya

Mitta kaikki ainekset pitkään sauvasekoittimen kulhoon ja laita
sauvasekoitin kulhon pohjalle.
Nosta sekoitinta pikkuhiljaa ylöspäin laitteen koko ajan käydessä.
Sauvasekoittimen noustua kulhossa on majoneesi valmista.

, ,

Jätä kommentti

Jätä kommentti