Tässä on teille jotain niin herkullista ja hyvää potturuokaa… Että tulee aivan vanhat hyvät ajat mieleen. Hassua kyllä mietin tuota ”vanhat hyvät ajat”-juttua ja tulin siihen tulokseen, että ruoka on kyllä kuulunut minun elämääni iät ajat. Niin ja siihen sitten polveutunut monen monta asiaa esim. Tämä bloggailu. Kyllä vain ruoka ja sen valmistaminen on vain niin mun juttu, että melkeinpä jatkuvasti minulla on joku ruoka juttu meneillään.
Pst: Minä tein tällä kertaa tästä reseptistä kaksin kertaisen annoksen.
Kuori ja viipaloi perunat uunivuokaan. Murskaa valkosipulit ja ripottele pottujen päälle. Ripottele myös mausteet pottujen pinnalle. Kaada sitten kerma joukkoon ja juustoraaste pinnalle.
Paista kiertoilmauunissa tai airfyerissä 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tavallisen uunin lämpö on 200 astetta ja aika noin 40 minunuttia.
Minä tarjoilin tällä kertaa skånen perunoiden kanssa leivitettyjä possunpihvejä, mutta seuraksi käy melkeinpä mitä tahansa kastikkeista kalapuikkoihin sekä kasvispihveihin.
Pysähdy hetkeksi itsesi äärelle. Kuuntele ja rakastu.
Tiedättekö minun on nyt avauduttava teille. En ole koskaan elämäni aikana tehnyt soijarouheesta kasvispullia. No, täytyihän minun koittaa tämäkin ja nyt voin ilokseni todeta, ettei kokeilu jää viimeisekseni. Niin, hyviä näistä tuli. Seuraavalla kerralla kokeilen paistaa soijarouhepullat paistinpannulla.
Sekoita kaikki ainekset seksin ja anna seosken turvota ainakin vartin verran. Minä vein tässä kohtaa Ottoa aamulenkille.
1 1/2 l vettä 2 kasviskuutiota 1 tl herbamare yrttisuolaa
Kiehauta vesi-mausteseos ja pyöräyttele kostutetuin käsin soijakeoskesta pyöryköitä. Laske pyöryköitä noin kuusi pullaa kerrallaan mausteveteen. Jos laitat enemmän pyöryköitä maisteveteen, niin vesi jäähtyy liikaa ja pyörykät eivät kypsy sopivasti. Kun pyörykät ovat kypsiä ne nousevat nesteen pinnalle. Saatuasi kaikki pyörykät on keitettyä ota kattila liedeltä.
1 dl vehnöjauhoja/gluteenittomia jauhooja tai tummaa maizenaa 1 rkl öljyä
Ruskista jauhot öljyä apuna käyttäen. Kun jauhot ovat ruskistuneet lisää mauste/vettä jauhojen sekaan koko ajan vatkaten. Niin ettei kastikkeeseen jää jauhopaakkuja. Jos haluat käyttää tummaa maitzenaa, niin ripottele sitä kiehuvan mausteveden sekaan. Lisää kastikkeen joukkoon tomaattisoosi ja tarvittaessa lisää mausteita. Laita soijapyörykät kastikkeen sekaan. Lopuksi tulisi vielä kaurakermaa sen verran, että saat kastikeesta sopivan paksuista.
Tarjoile lihapullakastike pastan, keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa.
Käytä elämäsi asioihin, joita rakastat. Valinta on yksin sinun.
Valmistin tämän kasvismurekeseoksen jo edellispäivänä ja paistelin sitten pullat sekä kolme pihviä aamusella valmiiksi. Näin raaka sipuli ja mausteet pääsevät makustamaan murekkeen herkulliseksi. (Nuo kolme pihviä muuten päätyi oma tekeminen sämpylöiden väliin hampurilaisiksi.)
Leikkaa sipuli pieniksi. Sekoita sitten kaikki ainekset huolella sekaisin. Anna seoksen makustua ja turvota puolesta tunnista vuorokauteen jääkaapissa ennen pullien paistamista. Pyörittele kostutetuin käsin taikinasta tasaisen kokoisia pyöryköitä. Paista pyörykät öljytyllä paistinpannulla kypsiksi.
Tomaattinen kasvispulla perunapaistos
n. 20 kpl paistettuja kasvispullia n. 15 kpl keitettyjä perunoita ja porkkanoita yhteensä 1 sipuli 1 tl paprikamaustetta 1 tl yrttisuolaa 1 tl currya 1 tl rouhittua mustapippuria 1 kasvisliemikuutio (vegaaninen) vajaa 1/2 dl tomaattipyreetä 1 l vettä
Lohko keitetyt perunat ja porkkanat haluamasi kokoisiksi paloiksi. Sekoita joukkoon sipuli. Asettele kasvispullat perunaseoksen päälle. Kaada kaiken päälle maustettu tomaattipyree/vesiseos, jotka olet sekoittanut hyvin keskenään. Laita ruoka uuniin 200 asteeseen noin 30-40 minuutiksi.
Päästä irti vanhasta ja ota vastaan uusi ihana elämääsi. -Tupu-
Teistä varmaan moni on kuullut röstiperunoista, mutta moniko on kuullut rästipotuista?
No, meiltä niitä löytyy aina aika ajoin ruokapöydästä. Tämä ihanan rapea vuokaruoka ei jätä ketään kylmäksi. Voin sen teille käsi sydämellä luvata.
Nyt siis meillä jääkaapissa kökötti viisi keitettyä perunaa ja nämä viisi potua on juuri passeli määrä ruokaa minulle ja Murulle. (Tästähän jäikin vielä Murulle yhdelle annokselle päivälliselle.)
Tähän ruokaan käy siis aivan mitä kaapeista löytyy vaikka paprika kuutioita ja kinkkua tai vaikka lohtakin. Mutta tällä kertaa minä en lisännyt mitään perunoideni joukkoon, Koska paistelin meille perunoiden kaveriksi Muu kasvisproteenileikkeet.
Laita vuoan pohjalle hieman öljyä ja laita perunat vuokaan. Litistä potut hajalle esim. mukia apuna käyttäen. Ripottele pottujen pääälle juustoraasteet ja feta. (Itse murustin vielä fetan, vaikka osassa kuvissa feta onkin vielä kuutioina.) Mausta ja ripottele vielä pinnalle ruohosipulia. Laita vuoka uuniin tai airfyeriin paistumaan. Uunissa 200 asteessa pitäisin noin 20-30 minuuttia, kun taas airfyerissä paistoin vuokaa 185 asteessa vain 10 minuuttia.
Meillä on tosiaan ollut semmoinen viikon porkkana ”saitsing” käynnissä. Porkkanaa siellä porkkanaa täällä…Malliin.
Tiedättekös te mä oon niin laiska tai sanottaisko hieman nuuka, etten jaksa monia kattiloita pestä ja puunata. Siksi keittelin kananmunatkin kasviskeiton kasvisten seassa kanssa samassa liemessä.
n. 1/2 kg porkkanaa 1 pieni sipuli (parsakaalin jämät) 1 rkl inkiväärin raastetta n. 7 dl vettä 1 (vegaanista) kasvisliemikuutia n. 1 tl luomu herbamarea 1 rkl rosmariiniä 1 appelsiinin mehu vajaa 1 dl (vegaanista) valkosipuli tuorejuustoa
Pilko kasvikset pieniksi ja laita ne kattilaan kaada sinne vesi ja pilko kasvisliemi muruiksi kattilaan. Mausta ja kiehauta keittoa niin kauan, että kaikki kasvikset ovat kypsiä. Soseuta keitto.
Tarjoile keitton kanssa, joko raejuustoa, feta mutua, krutonkeja tai siemeniä jos haluat oikein hifistellä laita päälle myös yrttejä tai vaikka nokareella creme fraichealla/smtanalla ryyditettynä.
Kuuntele sisintäsi. Sulje silmäsi ja tunne... Sinä riität juuri tallaisena.
Täällä ollaan nyt oltu kotosalla koko alku viikko, koska ulkona on takatalvi ja meillä on autossa kesärenkaat. No, eihän meillä minnekkään menoa olisikaan. Kauppareissutkin tehty niin hyvin, ettei kauppaan tarvitsisi pakosta mennä koko viikolla.
Näihin porkkanapihveihinkaan et monia aineksia tarvitse. Jos kaapista löytyy esim. rae-, feta-, halla-,grillij tai jopa tavallista juustoraastetta niin muut aineet ovatkin jo simppelimpiä. Minultakin löytyy kaapeista uuteen porkkanapihvisatsiin ainekset. Meinaan vain, kun meillä nämä pihvit loppuivat, jo sillä välillä kun kävin Oton kanssa ulkona.
3 isoa porkkanaa 1 pieni sipuli n. 2 dl juustoa (minulla oli tällä kertaa raastettua grillijuustoa) 2 kananmunaa 2 rkl perunajuhoa 1 tl timjamia n. 1/2 tl luomu yrttiruolaa (herbamarea)
Raasta porkkanat ja silppua sipuli. Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin. Anna seoksen makustua puolisen tuntia jääkaapissa ennen kun alat paistella porkkanaseoksesta lettuja/pihvejä. Paista lettuja lettupannulla pari minuuttia per puoli, niin saat kullankeltaisia kypsiä herkullisia pihvejä tarjottavaksi.
Minun piti tarjota nämä pihvit kylmän maustetun kaurafrecen/kermaviilin kanssa, mutta nyt tällä kertaa pihvit eivät kerenneet kastia saamaan. Katsotaan sitte tuota seuraavaa satsi jonka teen, josko niille kerkiäisin kastin tehdä.
Hitsi kuinka olenkaan onnellinen, kun olen saanut tämän minun vanhan Tupun tupa-blogini vauhtiin. Lukijoitakin on löytynyt kiitettävästi jo ensimmäisen viikon aikana. Kiitos siis teille kaikille tästä.
Tämä on sellaista yksinkertaista hyvää arkiruokaa, jota on helppo tehdä. Minulla on melkeinpä aina jääkaapissa keitettyjä perunoita ja nykyään myös porkkanoita. Tähän ruokaan ei sitten tarvitse muuta kuin jauhelihaa /jauhista tai muuta kasvisproteiinia. Paistellaan jauhis sipulin kanssa pannulla maustetaan ja kootaan ruoka valmiiksi. Eli viipaloi perunoita ja porkkanoita vuoan pohjalle sitten jauheliha sipuli seos ja mausteet. Sitten vain kerroksia niin monta kun vuokaan mahtuu. Vatkaa vielä kermasta ja munasta seos ja kaada se vuokaan. Pinnalle laitoin vielä juustoraastetta sekä tomaattipyreetä (jota ei näe tässä ennen uunia olevassa kuvassa.) Parempi olisi ollut vatkata pyree nesteen joukkoon ja kaataa ruoan sekaan.
Mietit varmaan miksi minulla on kaksi uunivuoallista samaa ruokaa… Toiseen vuoista tuli maidoton ja sipuliton versio. Juustona tähän vuokaan tuli vegejuustoa raasteena.
n. 10-15 keitettyä perunaa 1 sipuli n. 300 g jauhelihaa tai jauhista tai muuta proteiiniä 5 dl kuohukermaa, ruokakermaa, kaurakermaa tai vettä 1 kananmunaa 2 rkl tomaattipyreetä vajaa 1 tl ruususuolaa 1-2 rkl jauhelihamaustetta n. 1/2 dl juustoraastetta
Tässä ruoassa meni mausteet nyt niin nappiin, että ruoka meinasi loppua aivan vallan kesken, vai oliko vika siinä, etten ole tälläistä ruokaa tehnyt pitkään aikaan.
Olen lukenut niin monta kirjaa tässä välissä, mutta en ole niistä kerennyt teille laitella tänne blogiini. Siispä nyt täytyy laittaa näitä lukemiani kirjoja tällälailla teille tarjolle tai muuten ne jää laittamatta kokonaan.
Milly Johnsonin kirja Kaiken keskellä elämä Sivuja: 448
Shay Bastablella on aina kiire. Häntä tarvitsevat niin aviomies, ikääntyvät vanhemmat kuin aikuiset lapsetkin. Myös ystävyyssuhteet ja työ vaativat hänen huomiotaan, eikä aikaa itselle jää yhtään. Sitten kaikki kaatuu.
Shay kokeman menetyksen jälkeen elämän pilarit kaatuvat yksi kerrallaan. Menneisyydestä paljastuu salaisuuksia, jotka horjuttavat Shayn käsitystä omasta itsestään. Arjen loputtoman kriisinhallinnan keskellä hän pakkaa laukkunsa ja lähtee paikkaan, jossa voi vihdoin hengittää vapaasti. On aika kerätä voimia uutta alkua varten.
⭐⭐⭐⭐
Rating: 4 out of 5.
Hitsi mikä kirja, tähän oli niin helppo samaistua. Kiireinen keski-ikä painaa päälle ja jotenkin elää jossain sumuisessa putkessa, mutta kun elämää alkaa katsella sivullisen silmin löytää kun löytääkin elämäänsä sen upean keskitien. Muista olla oman elämäsi seppä, niin kaikki kyllä suttaantuu ja vaikeinkin umpisolmu aukeaa.
Suosittelen lukemaan.
Olet aina tehnyt parhaasi, joten anna itsellesi anteeksi.
Meillä on tosiaan nyt meneillään ”syödään perunaa” teemainen loppuviikko, koska täällä on tällä hetkellä perunaa hieman liikaa vihanneslaatikossa ja Keitin siis eilen viiden litran kattilallisen pottuja, joista valmistan meille koko viikonlopun ruoat.
Tämä ensimmäinen ruokamme perunoiden hävittämiseksi oli nakkikastiketta ja keitettyjä perunoita, tämä ruoka on niin hoidokeiden kuin meidän aikuistenkin herkkuruokaa ja siksi tiedän, että pottuja kuluu kastin kanssa kiitettävästi.
Tämän ruoan tein meille vegaaninakeista, mutta toki sinä voit käyttää nakkeina aivan mitä nakkeja tahansa.
1 pkt (10 kpl) nakkeja 1 sipuli 2/3 dl venhäjauhoja n. 7 dl vettä n. 1/2 dl ketsuppia n. 1 1/2 dl tomaattista pizzakastiketta 1 rkl soijakastiketta 1 kasvisliemikuutio 1 tl rouhittua mustapippuria n. 1/2 tl ruususuolaa
Leikkaa nakit paloiksi samoin sipuli silpuksi. Kuullottele niitä padassa ja lisää joukkoon jauhot. Anna jauhojen hieman ruskistua ja lisää joukkoon vesi. Sekoita kastiketta huolella, ettei siihen jää paakkuja. Lisää tomaattiketsuppi sekä kastike ja mausteet. Anna kastikkeen kiehua pikkuhiljaa kannen alla noin vartin verran tai halutessasi pidempäänkin. Makuhan vain paranee mitä kauemmin kasti kerkeää muhia. Minäkin valmistin oman nakkikastikkeeni jo edellisenä iltana ja lämmitin vain seuraavana päivänä pikaisesti liedellä.
Nauti kastike keitettyjen perunoiden, perunamuusin tai pastan kanssa. Äläkä unohda raikasta salaattia ruoan lisukkeeksi.
Elämä on lyhyt. Ei ole aikaa jättää tärkeitä sanoja sanomatta. (Paulo Coelho)
Ajattelin alkaa tekemään tallaista helpon Heikin ruokaviikkoa. Nyt viikkoon kuului tämä vegaaninen juustoinen kastike, jota tottakai teen oikein ison määrän ja koko viikon lisäilen kastiketta eri ruokalajeihin.
Tämän ihanan juustoisen kastikkeen kanssa sopii melkeinpä mikä tahansa. Valmistan tätä erityisesti…
– pelkän keitetyn riisin kanssa syötäessä (eli osa kastista meni nytkin Murun kanssa näin syöden) – kasvis-, liha- sekä broiler-pihvien tai pullien kanssa (Murun kanssa vietettiin myös yksi annos kasvispihvejä juustokastilla) -kiusausten joukkoon (tällä kertaa kiusaukset jäi tekemättä, mutta voin suositella. kokeiltu on) -paistetun riisin kanssa (tästä tuli yksi ruoka myös, joka muuten on suosikkejani. Nopean valmistuksen sekä herkullisuutensa vuoksi. Tähän ruokaan saa uppoamaan vaikka ja mitä. Ruokahan on riisistä valmistettu pyttipannu) -ym. yms.
Tässä tällä kertaa teille nyt parit ohjeet miten käyttää tätä herkkujen herkkua.
Kerrassaan rakastan tätä kastiketta.
Laitan tätä lapsille ensi viikolla, jopa perunoiden ja lihapullien kanssa. Muussan keitetyt perunat haarukalla ja sekoittelen sitten mukaan juustokastikkeen ja lisään joukkoon lihapullia, sitten vain uuniin, mikroon tai airfyeriin lämpiämään hetkeksi ja herkullinen ruoka on valmista syötäväksi.
Uskon, että lapset ovat aivan myytyjä.
Sitten sen aivan ihanan juustokastikkeen pariin, joka tekkee ruoasta kuin ruoasta niin herkullista…
Huomioithan, että voit valmistaa tämän kastin
myös tavallisella juustolla tai jos haluat oikein hifistellä cheddarjuustosta tulee aivan ihanan täyteläinen kasti ja kaurajuoman voi vaihtaa suosilla täysmaitoon, jos vain siltä tuntuu.
Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kokeilla eri vaihtoehtoja. Minä en ainakaan huomaa eroa laisinkaan tämän vege version ja tavallisen maitoisen kastin välillä.
2 rkl juoksevaa margariinia kattilan pohjalle 1 dl vehnäjauhoja 1 kasvisliemikuuti n. 6 dl kaurajuomaa 2 1/2 dl juuston makuista kaurakermaa oman maun mukaan maidotonta vegaanista juustoraastetta maun mukaan ruususuolaa 1-2 tl timjamia lisää joukkoon pakastekasvissekoitus (esim: parsakaali/kukkakaali/porkkana) tai tuoreita kasviksia pilkottuna minulla taisi olla tällä kertaa kastikkeen joukossa parsakaalia, punaista paprikaa ja kesäkurpitsaa.
Sekoita margariinin joukkoon jauhoja. Anna turvota hetki liedellä koko ajan sekoittaen. Lisää sitten joukkoon puolet kaurajuomasta. Sekoita kastiketta huolella pohjasta asti, ettei kasti pala pohjaan. Lisää tässä kohtaa juuston makuinen kaurakerma sekä kasvikset, että ne kerkeävät kypsyä.
Mausta kastike ja lisää juusto edelleen koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa niin, että tiedät kastikkeen koostumuksen ja lisää kauramaitoa joukkoon tarvittaessa. Maista ja mausta tarvittaessa kastiketta maun mukaan lisää
Sitten olisi tulossa tämä seuraava variaatio ruoasta, johon tämä kaiken kestävä herkku-kastike oikein pystyy.
100 g seitan suikaletta tai esim. pekonia 1 sipuli 4 dl keitettyä riisiä 2 dl kasviksia
Paista seitan tai pekoni pannulla ja lisää joukkoon sipuli sekä pieniksi paloiksi leikattuja kasviksia. Jos leikkaat kasvikset pieniksi ruoka on valmista viidessä minuutissa. Kun seos on suht´koht kypsää lisää joukkoon kypsä keitetty riisi. Paista koko komeus kypsäksi ja anna riisin saada hieman rapeutta pintaansa.
Tämä ruoka on yksi lemppareistani. Juurikin tämän takia minä keitän riisiä aina tuplasti, jos en sitten ihan triplaksikin asti.
Elämä on niin yksinkertaista, mutta teemme siitä itse niin monimutkaista
Me olemme alkaneet lasten kanssa syömään oikein kunnolla kasviksia hoitopäivän aikana. Eilisellä ruoallakin oli höyrytettyä parsakaalia ja salaattikin tarjolla. Parsakaalin kanta odotteli sitten jääkaapissa parempia päiviään ja innostuin leikkaamaan sen pieniksi paloiksi ja nakkasin sen eri väristen porkkanoiden kaveriksi sosekeittoon. Sinne pääsi myös yksinäinen iso peruna vihanneslaatikosta. Mistä lie sinkku peruna meille eksynytkin, vai oliko se Murut teppopsia minulle kuoriessaan viikonloppuna perunoita muusiin. Tiedä häntä mistä oli yksin jäänyt, mutta paikkansa sekin onneksi löysi.
Pitkästä aikaan liurukin maistui niin hyvälle. Liuru on Murun sanonta kasvissosekeitoista ja tämä ei siis tarkoita sitä etteikö Muru pitäisi sosekeitoista, mitä vielä, liurut kun ovat yksi meidän lempiruoistamme. Porkkanakeittoa ei ollut vaan tullut tehtyä hetkeen aikaan, kun punajuurikeitto on jotenkin vienyt meidän kumpaisenkin sydämmen.
Pilko kasvikset pieniksi ja laita ne kattilaan kaada sinne vesi ja pilko kasvisliemi muruiksi kattilaan. Mausta ja kiehauta keittoa niin kauan, että kaikki kasvikset ovat kypsiä. Soseuta keitto ja lisää joukkoon vielä ruokakerma sekä pieniksi murustettu sulatejuustoa. Kiehauta vielä keitto niin, että sulatejuusto sulaa keiton joukkoon. Nauti keitto lusikallisella smetanaa.
Koti on siellä,
missä joku on läsnä.
Ei ainoastaan paikalla.
-Tupu-
Jätä kommentti