Tässä on teille jotain niin herkullista ja hyvää potturuokaa… Että tulee aivan vanhat hyvät ajat mieleen. Hassua kyllä mietin tuota ”vanhat hyvät ajat”-juttua ja tulin siihen tulokseen, että ruoka on kyllä kuulunut minun elämääni iät ajat. Niin ja siihen sitten polveutunut monen monta asiaa esim. Tämä bloggailu. Kyllä vain ruoka ja sen valmistaminen on vain niin mun juttu, että melkeinpä jatkuvasti minulla on joku ruoka juttu meneillään.
Pst: Minä tein tällä kertaa tästä reseptistä kaksin kertaisen annoksen.
Kuori ja viipaloi perunat uunivuokaan. Murskaa valkosipulit ja ripottele pottujen päälle. Ripottele myös mausteet pottujen pinnalle. Kaada sitten kerma joukkoon ja juustoraaste pinnalle.
Paista kiertoilmauunissa tai airfyerissä 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tavallisen uunin lämpö on 200 astetta ja aika noin 40 minunuttia.
Minä tarjoilin tällä kertaa skånen perunoiden kanssa leivitettyjä possunpihvejä, mutta seuraksi käy melkeinpä mitä tahansa kastikkeista kalapuikkoihin sekä kasvispihveihin.
Pysähdy hetkeksi itsesi äärelle. Kuuntele ja rakastu.
Edellisestä ruoasta jäi keitettyä pastaa siihen malliin, että ajattelin valmistaa tonnikala-pastan uunissa meille ruoaksi. Tämä ruoka on näitä avaa purkki ja sekoita mentaliteetin ruokia eli helppoa kuin heinän teko ja täytyy todeta, että maukastakin vielä. Yksi hoidokeistamme näet söi ruokaa kolme lautasellista. Neljättä lautasellista en enään uskaltanut antaa, vaikka poika tomerasti ilmoitti, että menee vielä. No, iloisena poika lähti leikkimään ja lupasin taasen pian valmistaa ruokaa pojalle syötäväksi.
Etsittiin lasten kanssa sopivaa äitienpäivärunoa sekä värkkäsimme jalkakylpypommeja. (Ei kyllä mennyt ihan putkeen nuo muotissa olevat jalkakylpypommit. Mutta saatiin nyt kuitenkin äiteille pommit pakettiin.)
17.30-19.30 Koulutus Nepsy-lasten tukeminen Vakassa
Sain luettua illalla Marke Talven kirjan Silmukoita ja sultinaa Kettukoskella
Kirja kertoo kirjailija Auri Tuhkasesta, joka on muuttanut vanhempiensa asuntoon Kettukoskelle. Nyt täytyisi saada Neulemurhat-rikosromaaniin toinen osa. Kirjoittaminen ei vain luista ja siihen vaikuttaa niin kaikki sählinki miesten kanssa, kuin vihainen fani, joka lähettelee Aurille uhkaavia viestejä. Kuka onkaan Aurin ensimmäisen kirjan juonen takana???
⭐⭐⭐⭐
Rating: 4 out of 5.
Kirja vei kyllä mennessään siitä ei ole mitään epäselvää, mutta onko kirjassa jo hieman liikaa tapahtumaa. Osan miesseikkailuista voisi jättää minusta kirjoittamatta. Silti haluan antaa kirja-sarjalle uuden mahdollisuuden. Siispä jossain kohtaa tulee vielä postaus sarjan toisesta kirjasta Kinkkua ja kommandoja Kettukoskella, mutta nyt täytyy lukea välillä taas jotain muuta.
7.5.2024 Tiistai
Saimme pakattua äideille jalkakylpypommit. Lapset on nyt innostuneet leikkimään paljon roolivaatteilla. Valmistelin meille päivällisruoaksi tonnikalapastavuoan.
8.5.2024 Keskiviikko
Koulutus 14.00-14.45 Hampurilais toiveista yhteistyöhön
Sain luettua Enni Mustosen Kartanonrouvakirjan
Kirja oli tuttua turvallista Enni Mustosta eli ihanaa luettavaa. No, jos jotain miinusta, niin kamalan paljon sotaa tässä kirjassa. Onneksi kuitenkin kerrotaan kartanon naisten näkökulmasta.
⭐⭐⭐⭐⭐
Rating: 5 out of 5.
Töiden jälkeen ystävän sekä Oton kanssa kunnon lenkki. Sitten Murun kanssa kauppaan.
Ruokaan 13,56 € Eläimet 4.98 € Muut 16.29 €
9.5.2024 Torstai Eurooppa-päivä Helatorstai
Käytiin Tokmannilla Muut 23,91 €
Ruoka 12.97 €
Kudoin ja katseelin tv:stä nauhotuksia pois kuleksimasta. Oikein täydellinen vapaapäivä. Pyykit tuli pestyä. Paketoin hoidokeiden äitienpäivälahjat kasseihin.
10.5.2025 Perjantai
Kissojen ruoat & hiekat tuli suoraan kotiin. Vaihdettiin heti toiseen kissan vessaan hiekat.
Ruokaan 7,06 €
Valmistimme Murun kanssa salaatin, hyydykekakun, skånenperunat sekä sipulisen ruskeankastikkeen.
11.5.2024 Lauantai
Mukavaa herätä rauhassa, kun kaikki ruoat hyvissä kantimissa. Sknånen potut uuniin ja paistella leivitetyt leikkeet kypsiksi. Lähdin hakemaan Mumskua meille viettämään äitienpäivää. Murun heitin samalla heidän juhliinsa. Poika tuli meidän kanssa syömään ja kaupoille. Ruokaan 3,47 € Muut 7,53 € Pyykin pesua, lakanoiden vaihtoa ja illalla lauantai-illan sauna
Luin Kirsi Pehkosen kirjan Hiekkalinnoja Jylhäsalmella Kirja oli tuttua Jylhäsalmisarjaa plussana pieni rikos fisti. Pikkaisen menin alussa sekaisin, kun oli eri ajanjaksoja joista kirjoiteltiin samasta ihmisestä.
⭐⭐⭐⭐
Rating: 4 out of 5.
12.5.2024 Sunnuntai Äitienpäivä
Otto-lenkkejä ja vain olemista. Luin ja kuuntelin äänikirjaa.
Viikon menot yhteensä: Muut: 47,73 € Ruoka: 37,06 € Eläimet: 4,98 € Ulkonasyönti: 12.00 € Yhteensä kaikki: 101,77 €
Meillä pidetään äitienpäivää tuttuun tapaan lauantaina eli päivää aikaisemmin, kuin on oikea päivä. No, meillä ollaan menty näin jo niin kauan, etten todellakaan muista koska tämä tapa on meille tullut.
Siispä tänään lähdemme tässä aamupäivällä hakemaan Mumskua meille ja lapseni tulevat sitten kukin omia aikojaan paikanpäälle. Muru lähtee meidän kanssa syötyään oman sukunsa juhliin ja me jatkamme täällä oman porukan kesken meidän juhliamme.
Eilen minä valmistin uunia vaille valmiiksi Skoonenperunat ja Murun teki salaattia. Yhdessä sitten valmistimme tämän kakun. Meille on tullut tavaksi valmistaa yhdessä juhliin tämä hyydykekakku. Näin se valmistuu niin sutjakasti, kun Muru murskaa keksit ja valmistaa niistä kakun pohjan ja minä sitten valmistelen kakun päällisen. Yhteistyöllä nämä hommat hoidellaan.
pohja:
100 g dikestivekeksejä 50 g margariiniä
täyte:
5 liivatelehteä 4 dl laktoositonta kuohukermaa 400 g kuningatarrahkaa 2 rkl vaniljasokeria 400 g pakaste mustikoita
Murskaa keksit pieniksi. Minä (tai siis Muru) laittoi keksit pussiin ja murskasi ne kaulinta apuna käyttäen. Sekoita keksimurut sekä huoneen lämpöinen margariinin keskenään. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele voi/keksiseos kakkuavuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kermavaahto ja lisää siihen rahka /tuorejuusto. Laita pakasteiset mustikat mikroon sulamaan ja lisää mustikoiden sekaan puristetut liivatelehdet. Sekoita mustikka/liivateseos niin, ettei siihen jää paakkuja. Sekoita sitten kaikki hyvin keskenään ja kaada seos pohjan keksimurujen päälle. Tasoita kakun pinta lusikalla/lastalla tasaisiksi. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.Irroita kakku vuoasta voileipäveistä käyttäen eli vedä reunat irti vuoasta ja nosta kakku tarjoiluvadille.
Mitä tahansa tänään tapahtuukin, luota itseesi, sinä riität.
Tiedättekö minun on nyt avauduttava teille. En ole koskaan elämäni aikana tehnyt soijarouheesta kasvispullia. No, täytyihän minun koittaa tämäkin ja nyt voin ilokseni todeta, ettei kokeilu jää viimeisekseni. Niin, hyviä näistä tuli. Seuraavalla kerralla kokeilen paistaa soijarouhepullat paistinpannulla.
Sekoita kaikki ainekset seksin ja anna seosken turvota ainakin vartin verran. Minä vein tässä kohtaa Ottoa aamulenkille.
1 1/2 l vettä 2 kasviskuutiota 1 tl herbamare yrttisuolaa
Kiehauta vesi-mausteseos ja pyöräyttele kostutetuin käsin soijakeoskesta pyöryköitä. Laske pyöryköitä noin kuusi pullaa kerrallaan mausteveteen. Jos laitat enemmän pyöryköitä maisteveteen, niin vesi jäähtyy liikaa ja pyörykät eivät kypsy sopivasti. Kun pyörykät ovat kypsiä ne nousevat nesteen pinnalle. Saatuasi kaikki pyörykät on keitettyä ota kattila liedeltä.
1 dl vehnöjauhoja/gluteenittomia jauhooja tai tummaa maizenaa 1 rkl öljyä
Ruskista jauhot öljyä apuna käyttäen. Kun jauhot ovat ruskistuneet lisää mauste/vettä jauhojen sekaan koko ajan vatkaten. Niin ettei kastikkeeseen jää jauhopaakkuja. Jos haluat käyttää tummaa maitzenaa, niin ripottele sitä kiehuvan mausteveden sekaan. Lisää kastikkeen joukkoon tomaattisoosi ja tarvittaessa lisää mausteita. Laita soijapyörykät kastikkeen sekaan. Lopuksi tulisi vielä kaurakermaa sen verran, että saat kastikeesta sopivan paksuista.
Tarjoile lihapullakastike pastan, keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa.
Käytä elämäsi asioihin, joita rakastat. Valinta on yksin sinun.
Meillä oli hoidokeiden kanssa vappujuhlat, Hieman roolivaatteita ja peruukkeja sekä herkkuja. Askartelua ja satuiluakin kuului meidän päiväämme.
Minulla alkoi päivällä AVI:n koulutus 12.00-16.00 ”Lapsen oikeudellinen aseman ja oikeuksien toteutuminen”.
Valmistin vielä illalla seuraavan päivän ruoan.
30.04.2024 Tiistai Vappuaatto
Valmistin meille eilen maustetusta tofusta juustohöylällä lastuja ja paistoin ne tänään rapeiksi. Lisäsin keitettyjä porkkanoita, perunoita sekä sipulia joukkoon. Sitten vain paistelin kaiken herkulliseski sekametakaksi. Valmiin ruoan pinnalle laitoin nokareen kaurafrecea, jonka maustoin dippijauheella. (Taisi olla joku sipulin makuinen jauhe tällä kertaa kyseessä.)
Kauppareissut 48,47 € Ulkonasyöminen 16,96€
Nakkeja sekä peruna- ja italiansalaattia vielä iltapalaksi. Oli kyllä aikas mättö päivä, nyt mentiin näillä.
01.05.2024 Keskiviikko Vappu
Käytiin kaupoilla ostamassa kukkaruukkuihin alulautasia. Eipähän vaan löytynyt sopivia. No, sitä muuta sitten löytyikin yllätys yllätys vähän liikaakin.
Ruoka: 20,47 € Muu:8,24 €
Syötiin herkullista rästipottua ja kasvisleikkeitä.
Otto lenkille ystävän kanssa. Pieni kauppareissu ja huomisen ruoan teko sekä keittiön lattioiden pesua ym. siivousta.
(Kuvan ottanut Pia Vilermo)
Illalla sain luettua Mirella Mäkilän kirjan Tampereella rempallaan. Lupsakka ja minulle Tamperelaisena niin mukaansa tempaava kirja.
⭐⭐⭐⭐
Rating: 4 out of 5.
02.05.2024 Torstai
Töiden jälkeen tunnin Otto-lenkki ystävän kanssa. Tein meille illaksi täytetyt vihikset.
Otto lenkin jälkeen kaupoille… Ruokakauppaan, Tokmannille kirjastoon ja Lankamaailmaan ostamaan siivousliinalankoja Mutsin kanssa ulkona syömässä. Ruokaa 61,32 € Muut 49,01 €
Käytiin pesemässä kaksi käytävämattoa. 18.80€ Siivottiin parveketta ja vaihdoin meidän sänkyyn lakanat. Lauantai sauna.
04.05.2024 Sunnuntai
Käytiin vielä kaupoilla Plantagenissa (kukkakaupassa) 23,98 € Ruokakauppaan meni 20.40 € ja Kissanhiekkaa ja ruokaa 123,42€
Tunnin Otto-lenkki ystävän kanssa. Istuttelin parvekkeelle salaatteja ja yrttejä.
Taasen tuli kirja luettua tai siis tällä kertaa kuunneltua. Rakkaitta ja ruiskukkia Asta Ikonen Kirja kertoi Lillistä ja Titasta, jotka lähtevät kolmeksi viikoksi mökkeilemään. Seurakseen he saavat tomeran Sirkku-tädin. Hyvä kun naiset kerkeävät kunnolla asettua taloksi, kun amorin nuolet alkavat lennellä ovista ja ikkunoista. Asta Ikosen Rakkautta-kirjasarja alkaa tällä kirjalla.
⭐⭐⭐⭐
Rating: 4 out of 5.
Kirja on mukavan harmitonta kesälukemista. Hiemen Anni Polva tulee mieleen kirjan kulusta. Luen kyllä muutkin sarjan kirjat kesän mittaan. Tämäkun on kirjaimellisesti sitä helppolukuista kesäistä rakkaushömppää, mutta nyt täytyy saada luettavaksi, jotain muuta välillä.
Nyt tuli kalliit ruoka-ostokset. No, vappua ja herkkuja tuli kyllä syötyä oikein olan takaa.
Valmistin tämän kasvismurekeseoksen jo edellispäivänä ja paistelin sitten pullat sekä kolme pihviä aamusella valmiiksi. Näin raaka sipuli ja mausteet pääsevät makustamaan murekkeen herkulliseksi. (Nuo kolme pihviä muuten päätyi oma tekeminen sämpylöiden väliin hampurilaisiksi.)
Leikkaa sipuli pieniksi. Sekoita sitten kaikki ainekset huolella sekaisin. Anna seoksen makustua ja turvota puolesta tunnista vuorokauteen jääkaapissa ennen pullien paistamista. Pyörittele kostutetuin käsin taikinasta tasaisen kokoisia pyöryköitä. Paista pyörykät öljytyllä paistinpannulla kypsiksi.
Tomaattinen kasvispulla perunapaistos
n. 20 kpl paistettuja kasvispullia n. 15 kpl keitettyjä perunoita ja porkkanoita yhteensä 1 sipuli 1 tl paprikamaustetta 1 tl yrttisuolaa 1 tl currya 1 tl rouhittua mustapippuria 1 kasvisliemikuutio (vegaaninen) vajaa 1/2 dl tomaattipyreetä 1 l vettä
Lohko keitetyt perunat ja porkkanat haluamasi kokoisiksi paloiksi. Sekoita joukkoon sipuli. Asettele kasvispullat perunaseoksen päälle. Kaada kaiken päälle maustettu tomaattipyree/vesiseos, jotka olet sekoittanut hyvin keskenään. Laita ruoka uuniin 200 asteeseen noin 30-40 minuutiksi.
Päästä irti vanhasta ja ota vastaan uusi ihana elämääsi. -Tupu-
Nämä pehmeän höttöiset ja maukkaat lettuset ovat niin hyviä, että nautittiin ne yhdeltä istumalta kaikki. Rapeita päältä ja sisältä sitten niin höttöisen pehmeää.
En ollut ennen keksinytkään valmistaa kesäkurpitsapihvejäni, näin juustoisina ja nyt tämä resepti menee arkistoon odottamaan seuraavaa herkuttelu kertaa.
Minun ruokani oli tällä kertaa kasvisruoka versio eli juustot olivat tavallista grillijuustoa sekä sulatejuustoa, mutta toki tästä saa niin helposti vegaanista herkkua vaihtamalla juustot vain vegaanisiksi.
Raasta kesäkurpitsa ja laita se keittiöpyyhkeen sisään. Purista kesäkurpitsa raasteesta kaikki ”vesi” pois. Sekoita sitten kuivatun kesäkurpitsan sekaan muut reseptin ainekset. Kurpitsan nesteet kannattaa käyttää esim. leivonnassa tai kasvisliemenä jossain ruoassa. Soseuta kesäkurpitsaseos sauvasekoittimella soseeksi.
Kauhaise lusikalla kesäkurpitsa seoksesta nokareita lettupannulle ja paista lettusia molemmin puolin niin, että ne ovat rapsakoita sekä kullan keltaisia herkkuja.
Jos et koskaan pysähdy, et koskaan näe sitä kaikkea kaunista mitä elämässäsi tapahtuu
Teistä varmaan moni on kuullut röstiperunoista, mutta moniko on kuullut rästipotuista?
No, meiltä niitä löytyy aina aika ajoin ruokapöydästä. Tämä ihanan rapea vuokaruoka ei jätä ketään kylmäksi. Voin sen teille käsi sydämellä luvata.
Nyt siis meillä jääkaapissa kökötti viisi keitettyä perunaa ja nämä viisi potua on juuri passeli määrä ruokaa minulle ja Murulle. (Tästähän jäikin vielä Murulle yhdelle annokselle päivälliselle.)
Tähän ruokaan käy siis aivan mitä kaapeista löytyy vaikka paprika kuutioita ja kinkkua tai vaikka lohtakin. Mutta tällä kertaa minä en lisännyt mitään perunoideni joukkoon, Koska paistelin meille perunoiden kaveriksi Muu kasvisproteenileikkeet.
Laita vuoan pohjalle hieman öljyä ja laita perunat vuokaan. Litistä potut hajalle esim. mukia apuna käyttäen. Ripottele pottujen pääälle juustoraasteet ja feta. (Itse murustin vielä fetan, vaikka osassa kuvissa feta onkin vielä kuutioina.) Mausta ja ripottele vielä pinnalle ruohosipulia. Laita vuoka uuniin tai airfyeriin paistumaan. Uunissa 200 asteessa pitäisin noin 20-30 minuuttia, kun taas airfyerissä paistoin vuokaa 185 asteessa vain 10 minuuttia.
Jätä kommentti