Kaunista ihanaa päivää teille. Söimme aamusella ihanat porkkanasämpylä hampparit ja lähdimme Ylöjärven Tokmannille kaupoille. Haimme samalla Mumskun reissulle mukaan.
n. 3 keitettyä porkkanaa 4 dl piimää (1 dl juuritaikinaa tämä ei ole pakollista) 1 rkl siirappia 1 tl ruususuolaa 1/2 dl rypsiöljyä 1/2 kuivahiivaa n. 4 dl hiivaleipävehnäjauhoja n. 6 dl vehnäjauhoja
Keitä porkkanat ja soseutta ne, joko muusinuijalla tai soseuta kunnolla sauvasekoittimella. Nostele taikinaa lusikalla leivinpaperille noin 20-25 kappaletta harvakseltaan nokareita, jotka voit levitellä öljyä ja käsiäsi apuna käyttäen littanoiksi rieskoiksi. Paista porkkanarieskasi 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Onnellisuus se löytyy näistä elämän pienistä hetkistä
Perjantaina heti hoidokeiden lähdettyä tuli sellainen fiilis, että viikonloppuna voisimme syödä omatekemää pizzaa. Siispä otin taikinakulhon esiin ja aloin valmistamaan taikinaa. Meidän pizzataikinamme tuli tehtyä taikinajuureen, mutta ei hätiä mitiä vaikkei sinulla juurta sattuisi olemaankaan. Resepti pelittää niin juureen kuin ilman juurtakin.
(No, viikonloppu meni sen verran haipakkaa, ettei pizzaa keritty edes ajatella. Siispä söimme maanantaina hoidokeiden kanssa Pyttipannua sekä pizzaa.) Viikonloppumme oli tosiaan ihana. Lauantain käytimme kaupolla kiertelemiseen ja sunnuntaina saimme Murun äidin Mutsin sekä poikansa ja siskonsa syömään.
Pizzapohja
3 1/2 dl vettä (1 dl juuritaikinaa) 1/3 tl kuivahiivaa 1/2 tl suolaa 2 rkl öljyä n. 7 dl vehnäjauhoja
Mittaa vesi, suola ja kuivahiiva kulhoon. Kaada vehnäjauhoja, kunnes taikina alkaa irrota käsistä ja taikina kulhon reunoilta. Lisää öljy ja lisää tarvittaessa pikkuisen jauhoja. Vaivaa taikinaa hetki. Peitä kulho leivinliinalla ja laita jääkaappiin odottamaan leipomista ainakin vuorokaudeksi.
Jaa taikina neljään osaan ja muotoile palloksi. Nosta pallot leivinpaperin päälle ja peitä kostealla leivinliinalla. Jos taikina tuntuu tarttuvan käsiin, niin käytä hiukan vehnäjauhoja. Anna taikinan kohota ainakin pari tuntia.
Muotoile yksi taikina kerrallaan käsin pitsapohjat sormin taputtelemalla. Älä käytä kaulinta, ettei taikinan ilmakuplat puhkea.
Levitä pizza pohjan päälle tomaattinen pizzakastike
Jätä kommentti